torstai 30. toukokuuta 2019

Matolääkettä, lisäruokaa ja ulkoilua

Viikko vierähti ja ikää tuli jo neljä viikkoa. Pennut saivat lapsi- ja aikuisvieraita parina päivänä ja opettelivat syömään kädestä jauhelihaa. Nyt tarjoillaan jo ruokaa enemmänkin, kun hampaat on terävät ja emon maidon kiskominen alkaa Helkasta tuntua epämiellyttävältä.

Pentuhuone aukeni isommaksi, nyt pääsee pennut eteisiin ja keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Ja valmistuihan se pentuaitauskin ulos viimein. Siellä on nyt turvallista ulkoilla ja nukuskella varjoisan häkin pedillä. Helka-emän kanssa ei ole mitään pelkoa, kukaan ei edes noteerannut ruohonleikkurin pörinää. Ja kun taloa remontoidaan ulkopuolelta, ovat pennut saaneet sisällä ollessaan myös kuulla pauketta ja kolinaa. 

Lelut on löydetty myös sen lisäksi että kisaillaan yhdessä. Palloa kannetaan ja riepuja viedään pedille talteen. Pentulaatikko jouti jo pois kokonaan, sillä paras paikka nukkua Helkan kanssa on kirjoituspöydän alla patjalla. Ja siitä voi soluttautua piirongin alle vihonviimeiseen nurkkaan kahdestaan. Sitten on hyvä.


Elsi oli onnellinen kun sai pennun syliinsä.



Tässä tytön kanssa opetellaan.

Poikakaan ei pistänyt hanttiin.

Sitten päästiin ulos, sadepäivien jälkeen.

Helka pitää silmällä ympäristöä ja turvaa pentujen rauhan.

Helka 28.5.2019 

Tyttö 28.5.19

Ensialkuun ulkonaolo oli perin uutta.

Poika 28.5.19

Poika 30.5.19

30.5.2019

30.5.2019

Tallustellaan yhdessä